Lauri avaa kuntosalin ovet älykännykällään – mobiilitunnisteen käyttö on lisännyt Limingassa liikuntatilojen käyttöä

84-vuotias Lauri Tikkanen on yksi 1 400:sta liminkalaisesta, joka hyödyntää
liikuntatilojen käytössä älykännykän mobiilitunnistetta.

Kappaleen otsikko

Limingan kunta otti syksyllä 2021 käyttöön Seniortekin tuottaman e-Tilat -palvelun, joka mahdollistaa
liikuntatilojen tilavarauksen, kulunvalvonnan sekä maksamisen yhdellä järjestelmällä. Palvelu on käytössä
Linnukka-hallin ja Tupoksen koulun kuntosaleilla sekä Krankka-areenalla ja kunnan avantouintikopeilla.
Käyttöoikeuden lunastaneet asiakkaat pääsevät kulkemaan liikuntapaikoissa mobiilitunnisteen avulla.
Sovelluksen käyttö on yksinkertaista ja se luonnistuu myös seniori-ikäisiltä. Tyytyväisten käyttäjien
runsaslukuiseen joukkoon kuuluu 84-vuotias Lauri Tikkanen.
– Meillä oli aikaisemmin lätkä, johon tallennetun sirun avulla pääsi ovista sisälle. Kun tuli tieto, että
sisäänpääsyn voi hoitaa älykännykällä, kävin kunnan liikuntatilojen vahtimestari Pekka Särkelän luona,
joka opasti mobiilitunnisteen käytön, Tikkanen kertoo.
Lukitusten automatisointi on nostanut tilojen käyttöastetta huomattavasti. Kunnan tiedotteen mukaan
mobiilitunnisteita on Limingassa jo 1 400, ja ovet aukeavat niiden avulla jo lähes 7 000 kertaa
kuukaudessa.

Tikkanen hyödyntää palvelua Linnukka-hallin kuntosalilla, jossa mies treenaa maanantaisin,
keskiviikkoisin ja perjantaisin ikäihmisten vuoroilla. Hänen mukaansa salilla pääsee toisinaan hikoilemaan
jopa 20 treenikaverin kanssa. Osa käyttää edelleen vanhoja kulkulätkiä, mutta mobiilitunnisteen käyttöön
siirtyneet ovat olleet Tikkasen mielestä pääasiassa tyytyväisiä.
– Osa kavereistani on sanonut, että eivät aio hankkia älypuhelinta. Joillain voi olla ennakkoluuloja sen
käyttöä kohtaan, varsinkin jos ei saa opastusta. Särkelän Pekka on tavattavissa tiistai iltapäivisin, ja hän
kyllä auttaa sovelluksen käytössä, jos tarvitsee apua.
Usein uusi ja tuntematon arveluttaa. Tikkanen suhtautuu itse tekniikkaan ja älylaitteisiin avoimin mielin.
Älypuhelin on ollut taskussa jo useamman vuoden, ja kotoa löytyy myös tietokone ja tulostin.
– Pankkipalveluita en ole siirtänyt älypuhelimelle, sillä sen näyttö on turhan pieni. Maksan laskut
kannettavalla ja tulostan tositteet ja kuitit tapahtumista. Mapista on selkeä seurata, jos tulee jotain kyselyä.
Mobiilipalvelut kuuluvat kuitenkin nykyaikaan ja verkosta voi myös seurata maailman tapahtumia.

e-Tilat-palvelu

  • Seniortek on kehittänyt palvelun yhdessä Schneiderin, Asion ja HAMK Smart -tutkimusyksikön kanssa.
  • Mahdollistaa tilojen varauksen, kulunvalvonnan ja palvelujen ostamisen yhdestä sovelluksesta.
  • Palvelu mahdollistaa esimerkiksi liikuntapalvelujen käytön vaikka ympärivuorokautisesti.
  • Asiakas tarvitsee vain ilmaisen e-Tilat sovelluksen. Kunnan työntekijä voi ratkoa mahdollisia ongelmia
    etänä.
  • Tavoitteena tuoda kunnille kustannussäästöjä ja mahdollisuuden palvelujen kehittämiseen ja
    lisätuloihin.

Kajaanissa vuosikymmenten ajan asustanut Tikkanen muutti vaimonsa kanssa Liminkaan vuonna 2010,
jolloin muutoksen tuulet puhalsivat monella rintamalla.
– Aloitin lähes välittömästi kuntosaliharrastuksen muutettuamme. Ylipainoa minulle ei ole, mutta
huomasin pyöräillessä, etteivät jalkavoimat tahdo riittää. Nyt käyn läpi vuoden salilla ja teen
lihaskuntoharjoituksia.
Eläkepäiviään viettävä Tikkanen osallistuu kunnan vapaaehtoisten vertaisohjaajien sekä muun muassa
personal trainerina toimivan Niina Matturin vetämille vuoroille. Kuntoilu ja hyötyliikunta ovat keskeinen
osa hänen arkeaan, mutta motivaatiota pitää yllä muutkin kuin fyysiset hyödyt.
– Kuntosalilla on tosi mukavaa, kun näkee muita ihmisiä. Ystävien löytäminen on vaikeaa uudella
paikkakunnalla, eikä sellaisia tapaa oikein muualla kuin harrastusten ja erilaisten pelien parissa.

Palvelun laajenee muihinkin tiloihin?

Kunnan näkökulmasta Seniortekin palvelusta on kolme hyötyä: se antaa käyttäjälle pääsykoodin, sen avulla
voidaan seurata tilojen käyttöä ja myös maksaminen onnistuu sillä.
Kunnan liikuntapalvelupäällikkö Janne Laamanen kertoo, että palvelun potentiaalia hyödynnetään
tulevaisuudessa mahdollisesti myös muihin tiloihin.
– Käymme keskustelua siitä, että Lakeustalon liikuntasali saataisiin palvelun piiriin. Jonkin näköisiä
ajatuksia on muistakin kuin liikuntatiloista. Teoriassa on vaikka millaisia mahdollisuuksia, Laamanen
vakuuttaa.
Aluksi ovien avaaminen mobiilisovelluksella aiheutti huolta ja närää, mutta mielipiteet muuttuivat nopeasti
positiivissävytteisiksi.
– Puhelimen käyttö avaimena koetaan nyt näppäräksi tavaksi. Kun seuraa laatimiamme ohjeita, niin
kulkeminen hoituu 98-prosenttisen varmasti. Voi olla, että harvinaisemmat puhelinmallit vaativat asetuksia
muutettavan eri paikoista, mutta ottamalla meihin yhteyttä asioihin löytyy ja on löytynyt ratkaisu.

Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen kartoitus

Tilaa kartoitus täältä

Muita uutisia