Sodankylässä kuntosalille mobiilitunnisteella

Sodankylän kunnan liikuntapalvelut siirtyi kulkuoikeuksien hallinnassa digiaikaan. Mobiilitunnisteella toimivat kulkuoikeudet otettiin käyttöön tammikuussa 2022, ja ne saavat kiitosta Kitisenrannan kuntosalin käyttäjiltä ja liikunnanohjaajilta.

Aiemmin kulkukortin sai maksua vastaan toimistolta. Sodankylän kunnan liikunnanohjaajat Sanna Aho ja Jani Uusitalo harmittelevat, ettei palvelua otettu käyttöön jo aikaisemmin, sillä se on vapauttanut aikaa muiden työtehtävien hoitoon.

Käyttäjämäärät kasvussa

Puolentoista kuukauden käytön jälkeen Kitisenrannan kuntosalilla on käyttäjiä jo 60. Vuonna 2021 käyttäjiä oli yhteensä 110, joten käyttäjien määrä kasvanee tänä vuonna huomattavasti.

Heli Illikainen on yksi mobiilisovelluksella kuntosalin käyttöoikeuden ostanut. Nopeasti käyttöön otettava mobiilisovellus on helpottanut salilla käyntiä merkittävästi. Kirjautuminen oli vaivatonta, ja kuvalliset ohjeet olivat selkeät. – Ostin liikuntapalveluiden verkkokaupasta 30 euron vuosimaksulla salikortin, ja samalla minulle napsahti puhelimeen salin käyttöoikeus. Maksoin laskun samalla kertaa. Mobiiliavain on puhelimessa, ja näyttämällä sitä oven kortinlukijaan pääsen salille silloin, kun haluan kello 5–22, Illikainen toteaa. – Kyllä se on elämää helpottanut, kun ei tarvitse hakea virastosta salille kulkuläpyskää ja muistaa, että se on varmasti mukana. Puhelin harvemmin unohtuu matkasta, Illikainen kertoo.

Illikaisen innostamana myös suku nousi sohvalta kuntosalille: puoliso ja velipoika ostivat itselleen verkkokaupasta kuntosalikortit.

e-Tilat-alustalla oma verkkokauppa

Vapaa-ajan palveluissa Aho ja Uusitalo olivat jo tovin kaivanneet digitaalista ratkaisua liikuntatilojen avainhallintaan ja maksujen keräämiseen. Kulkuoikeuksien myöntäminen käyttäjille oli työlästä, sillä se vaati käteisen rahan käsittelyä ja käyttäjien oli tultava paikalle henkilökohtaisesti. – Aikaisemmin teimme jokaiselle käyttäjälle oman kulkukortin ja hoidimme käteismaksut. Nyt käyttäjä kirjautuu sivuiltamme liikuntapalveluiden verkkokauppaan mihin aikaan vain, ostaa vuoden kun- tosalikortin ja maksaa saman tien käyttöoikeuden pankkisovelluksella. Virikeseteleille pohditaan vielä automatisointiratkaisua, Aho kertoo. Käyttöönotossa mukana olleet Aho ja Uusitalo olivat järjestelmän testaajia. He olivat myös pilottiasiakkaiden tukena joulukuussa 2021.

Sodankylä ostaa e-Tilat palveluna

Meille palvelu on kaikkein helpoin ratkaisu Kitisenrantaan. Järjestelmän käyttöönotto kesti kaksi kuukautta. Me teemme vain sisältömuutokset, kuten hinnoittelut, opastamiset ja asiakastiedotteet, Uusitalo kertoo. – Säästetty työaika voidaan käyttää nyt entistä paremmin oman työn sisältöön. Käymme entistä tarkemmin läpi eri saliemme laitteet ja välineet, korjaamme puutteet sekä valmistelemme omat liikuntaohjaukset. Lätkärumba, joka ennen vei vuodenvaihteessa työajasta runsaasti aikaa – asiakkaat hoitavat nyt sen itse. Enää ei tarvitse tilittää rahapussia kunnan kassaan, Uusitalo iloitsee. Järjestelmän toimimattomuudesta on tullut asiakkailta alle kymmenen yhteydenottoa. Ne ovat koskeneet lähinnä Bluetooth-yhteyksiä ja NFC-tekniikkaa, jotka ovat olleet joillekin asiakkaille uusia tuttavuuksia. Ongelmat ovat selvinneet nopeasti opastuksella. Liikunnanohjaajat uskovat, että palvelu tuo lisää käyttäjiä. Sodankylän liikuntapalvelut ei silti ole täysin digitalisoitunut, vaan kuntalaisia palvellaan myös perinteiseen tapaan. – Mehän haluamme, että kaikenikäiset sodankyläläiset ovat liikkuvia kuntalaisia, Aho kannustaa. Uusitalon mukaan suurin haaste asiakkailla on älypuhelimen hankkiminen, sillä palvelua ei voi käyttää ilman älypuhelinta. Niille, joilla ei ole älypuhelinta, liikunnanohjaajat tekevät kulkukortin. Kaikki halukkaat saavat opastusta järjestelmän käyttöön, jotta kynnys uuden palvelun käyttöönottoon olisi mahdollisimman matala.

Edullinen investointi tehostaa työtä

Seniortek on ollut Sodankylän kunnan yhteistyökumppani jo yli 25 vuotta. Kulunvalvonnan ja hälytysjärjestelmien sekä työajanseurannan integroidut järjestelmät ovat entuudestaan tuttuja. SenioriTurva-järjestelmä puolestaan valvoo ja turvaa asukkaiden arkea reaaliaikaisesti kolmessa palvelutalossa sekä tukee ja helpottaa hoitajien työtä.

Avaimet käteen -periaatteella toimitettavat palvelut ovat käyttäjäystävällisiä ja huolettomia. Asiakas hankkii 200 eurolla kuukausipalvelun, ja Seniortek hoitaa laitteiden huollon, ylläpidon ja käyttäjätuen. – Asiakas toimittaa e-Tilat-alustaan liitettäväksi logon ja tekstit. Me integroimme ne haluttuihin järjestelmiin verkkokaupan osiksi. Asiakas voi päivittää tietojaan, seurata käyttäjärekisteriä ja maksuliikennettä sekä ottaa raportteja järjestelmästä, tekninen johtaja Sami Nurmela Seniortekiltä kertoo. Pilotin taustalla oli työn järkiperäistäminen. – Manuaalisesti hoidettavat kulkuluvat veivät kohtuuttomasti työaikaa, ja pikkusummien käsittely kunnassa on monivaiheista. Prosessi itsessään syö jo maksun. Muut kustannushyödyt tarkentuvat vuoden aikana, Sodankylän kunnan kiinteistötyönjohtaja Pekka Sipola toteaa.

Muita uutisia